Aloitus ohjeet

Koiran raakaruokinta – Aloittaminen helpoksi

Koiran raakaruokinta – kirjaa viimeistellään parhaillaan ja julkaistaan vuoden 2018 aikana.

JÄTÄ SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI, JOS HALUAT SAADA TIEDON, KUN KIRJA JULKAISTAAN!


 

Tiesitkö että koirasi syömä ruoka saattaa olla syynä kutinaan, likaisiin korviin ja vatsavaivoihin?

Miltä sinusta tuntuisi, jos voisit parantaa koirasi oloa yksinkertaisella ruokavalion muutoksella siten, että hän heiluttaa häntäänsä vielä pitkään?

Vältä ruokintavirheet ja edistä koirasi terveyttä lajityypillisellä lempiruoalla joka on ravitsevaa, terveellistä ja maukasta.

 

Minulla on sinulle hyviä uutisia!

Puhun nyt ratkaisusta, joka voi hyödyttää sinua ja koiraasi, vaikka sillä ei vielä olisi terveysongelmia.

Olen Malin Ekblom ja palan innosta auttaa koiria voimaan paremmin. Tavoitteeni on opastaa koiranomistajia ruokkimaan koiriaan terveellisesti yksinkertaisella ja helpolla tavalla. Näin koirasi voi hyvin, on seuranasi onnellisena ja heiluttaa häntäänsä sinulle vielä pitkään.

Huomasin ravinnon ja terveyden välisen yhteyden, kun haiman vajaatoimintaa sairastava saksanpaimenkoirani Jeppe oli menehtyä sairautensa oireisiin.

Heräsin öisin koiran rapsutteluun tai pyyntöihin päästä ulos löysän mahan takia. Haaskasin rahani eläinlääkärikuluihin ja lääkkeisiin, aikani internetissä hoitokeinoja etsien. Aloin todella tuskastua katsellessani Jepen yhä pahenevaa tilannetta. Yhtenä päivänä törmäsin artikkeliin, jossa väitettiin viljatuotteiden olevan koirille sopimattomat.

Olinko tietämättäni syöttänyt rakkaimmalle ystävälleni ruokaa, joka oli hänelle haitallista?

Luin koiran ruokinnasta kymmeniä kirjoja, artikkeleita ja keskustelupalstoja. Lopulta tein päätöksen ottaa itse vastuun koirani ruokinnasta, jättäen kaikki viljatuotteet ja siirtyen täysin raakaan ruokavalioon. Jepen maha ei mennytkään sekaisin, vaan uloste kiinteytyi heti! Parin viikon jälkeen sain nukkua yöni rauhassa, heräämättä koiran rapsutteluun ja korvien ravisteluun. Pian Jeppe sai lihaa laihan vartalonsa ympärille ja turkki kasvoi eloisana takaisin. Hänen silmiinsä palasi kauan kadoksissa ollut elämänilo.

Olen nähnyt kuinka koirani kärsi ja itse voin pahoin kun en voinut häntä auttaa. Olin kokeillut jo kaikkea kalliista erikoisruoista luontaishoitoihin, kuitenkaan löytämättä pysyvää helpotusta Jepen olotilaan. Lopullinen päätös päästää hänet kärsimyksistään oli jo mielessä… En halua että kukaan olisi samassa tilanteessa ja kokisi sen kaltaista epätoivoa. Siksi haluan auttaa sinua ja koiraasi voimaan paremmin – jo ennen kuin mitään terveysongelmia edes ilmenee.

Yleisimpiä syitä käydä eläinlääkärillä ovat:

  • ihottumat ja kutina
  • silmä- ja korvatulehdukset
  • närästys, ripuli ja oksentelu
  • hammaskivi ja ientulehdukset

Monet näistä tapauksista ovat ennaltaehkäistävissä yksinkertaisella ruokavalion muutoksella!

”Iho-ongelmien vuoksi ryhdyin harkitsemaan ruokavaliomuutosta, enkä kadu. Roki voi tosi hyvin, turkki on aivan loistava, koira tuoksuu hyvälle. Missään vaiheessa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Vielä Roki imeskelee jonkin verran varpaitaan, mutta sekin on vähentynyt ja iho on terve. Eikä potki itseään niin kuin ihan sairaasti sitä aikaisemmin teki. Se oli ihan kamalaa. Aikaisempi ruokavalio oli pelkkää napua. Silloin lähti aivan mopo käsistä. Mustaa ripuliulostetta. Koira löyhkäsi, turkki oli tahmea, valtava karvan lähtö.”
Jaana ja Roki 3 v, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira.

Lajityypillisellä ravinnolla on paljon hyötyjä, esimerkiksi:

  • Hampaat pysyvät puhtaina ja vältyt koiran nukuttamiselta hammaskiven puhdistusta varten.
  • Koira saa ajanvietettä ja iloa syömisestä, näin sohvanjalat säästyvät puremajäljiltä – pentuaikanakin.
  • Alttius iho-ongelmille vähenee, näin murheena ei ole koirasi epämiellyttävä olo kutisevana.
  • Tassujen ja korvien punoitus sekä silmien vuotaminen vähenee, eikä niihin tule hiivaa.

Olet ehkä jo kuullut raakaruokinnasta ja mietit, sopiiko se koirallesi ja miten aloittaisit?

Mistä tiedän että se saa kaiken mitä se tarvitsee?

En minä jaksa laskea ja punnita tai kokkailla…

Myös Satu mietti ruokavalion muutosta toista vuotta ennen kuin rohkeni jättää kuivamuonan. Tässä hänen terveisensä kaikille raakaruokinnasta kiinnostuneille aloittelijoille:

”Malinin opastuksella vaihdoin koirani ruoan nappuloista kertaheitolla raakaan. En ole katunut päivääkään! Luulin, että tämä olisi sottaista, haisevaa ja työlästä. Eipäs ollut! Ruoan sulatus ja kuppiin. Olen niin onnellinen että vihdoin tein päätöksen jättää ”turvallisilta” tuntuvat nappulat, sillä molemmat koirat ovat paljon energisempiä ja jaksavat paremmin treeneissäkin!”
terveisin Satu ja hakua harrastavat kultaisetnoutajat Maisa ja Fiini

➡ Jos kokonaiset luut ovat suuri huolenaiheesi voin paljastaa, että koiran ruokavalion voi koostaa kokonaisuudessaan jauhetuilla tuotteilla, sekä muutoksen aikana että sen jälkeen.

Koska haluan että jokainen voi oppia ruokkimaan koiraansa terveyttä edistävällä tavalla, olen koostanut ja kiteyttänyt oppimani käytännönläheiseksi ja ytimekkääksi e-kirjaksi.

raakaruokinta nettikurssi



Saat käytännönläheiset ohjeet ruokavalion muutoksen tekemiseen!

Kirja sisältää huomattavasti enemmän tietoa mitä sinulla olisi esimerkiksi luennon jälkeen monistenivaskan ja muistiinpanojen muodossa.

Halutessasi voit tallentaa tai tulostaa kirjan omalle koneellesi ja tulet myös saamaan sähköpostin, jos päivitän jonkin osion. Näin sinulla on aina tuorein versiokäytössäsi.

  • Mahdollisimman tiiviiksi kiteytetty kirja sisältää kaiken oleellisen mutta ei yhtään turhaa nippelitietoa tai tieteellisiä sepustuksia. Näin vältyt netin tietotulvan, sekalaisten ja ristiriitaisten artikkeleiden kahlaamiselta ja voit kuluttaa aikasi fiksummin, vaikka koiraasi kouluttaen.
  • Tekemällä ohjeiden mukaiset esivalmistelut, vältyt uuden ruoan aiheuttamasta ripuloinnista ja oksentelusta. Täten koirasi vatsa ei kipuile eikä valkoista pörrömattoasi tarvitse viedä pesulaan.
  • Monipuolistusvaihe noudattaa tiettyä kaavaa, jotta koirasi vatsa pysyy tahdissa mukana. Liian nopean monipuolistamisen tuloksena olisi voinut olla vatsan täydellinen sekaisinmeno, koiran tuskainen olo ja kallis eläinlääkärilasku.

”Suosittelisin ohjelmaa kaikille, jotka ovat nappuloilla ruokkineet koiriaan.”
Maarit, suomenlapinkoirien Toskan, Cahhkan ja Miskan omistaja

Sopiiko tämä varmasti minulle ja koiralleni?

  • Lajityypillinen raakaruokinta sopii kaikille koirille pikkupuudelista jättiläismastiffiin, koiran ruokahalusta riippumatta, pennusta vanhukseen.
  • Muutos on erityisen hyödyllinen, jos koirasi on herkkävatsainen tai kärsii allergioista, koska yliherkkyydet on huomioitu.
  • Jos koiralla on tai epäillään olevan sairautta, ota tällöin ensin yhteyttä minuun malin@koiran-raakaruokinta.fi ja neuvottele asiasta myös eläinlääkärisi kanssa. Sairas koira voi saada helpotusta oireisiin koiralle ominaisesta ruokavaliosta, jota sen elimistö on luotu hyödyntämään.

Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä koirasi ruokavalioremontti alan johtavan asiantuntijan laatimalla ohjeella!

On tärkeää, että tiedät tämän takana olevan oikea ihminen, joka oikeasti välittää sinun ja koirasi hyvinvoinnista. Kun aloitat muutoksen, en jätä sinua yksin vaikka kyse onkin e-kirjasta. Tarvittaessa voit varata ajan koirakohtaiseen konsultointiin.

Olen nähnyt, kokenut ja opastanut satoja koiranomistajia tekemään ruokavalion muutoksen ja olen tukenasi koko muutoksen ajan.

Jatkuva polte syventää tietämystä ajoi minut opiskelemaan sekä luontaislääkintää että ravitsemustiedettä syvällisemmin. Koulutukseni diplomiravintoneuvojaksi (2008-2010) Terveysopisto Saluksessa sisälsi opintoja sekä luontaislääkinnästä, peruslääketieteen perusteista että ravitsemustieteestä.

Olen työskennellyt kymmenen vuotta auttaen koiranomistajia koiran ruokavalion muutoksessa niin luentojen kuin koirakohtaisten konsultointien kautta. Haluan, että jokainen koiranomistaja oppii itse miten voi ruokkia koiraansa, olematta jatkuvasti asiantuntijoiden ja monenkirjavien mielipiteiden armoilla.

En noudata tai opeta mitään jyrkkää ideologiaa, koska olen sitä mieltä, että koiran raakaruokinta on helppoa ja jokaisen toteutettavissa kunhan tietyt perusteet ovat tiedossa. Jokainen koira on yksilö ja ruokavaliota on aina sovellettava jokaisen koiran erityistarpeet huomioon ottaen.

Kirjan avulla sinä opit mm. seuraavia asioita:

  • Miten tarkkailet koiran painoa ja rasvakertymää oikeaoppisella tavalla. Näin osaat antaa sille sopivan määrän ruokaa, jotta hän pysyy ihannepainossaan.
  • Miten koostat ruokavalion sopimaan oman koirasi erityistarpeita. Tiedät, mitä ruoka-aineita koirasi ruokavalion tulisi sisältää ja kuinka paljon.
  • Opit kuinka teet ruokinnasta käytännönläheistä ja huoletonta – ei kaloreiden laskemista eikä ruoan jatkuvia punnituksia ja grammamäärien tarkkailua!
Kirjan lisäksi saat bonuksena:
  • Taulukon, jonka avulla saat päivittäisen ohjelman ruokavalion muutokseen. Aikataulutus ja sisältö on tarkkaan mietitty ongelmien välttämiseksi, joten vältyt ripulirumbalta ja mattojen pesemiseltä.
  • Lisäksi saat kuunneltavaksi verkkoluennon “Herkkävatsaisen koiran ruokinta
  • Saat myös  webinaaritallenteen “Vältä 5 yleisintä virhettä ruokavalion muutoksessa”.

Saat kaiken tämän yhden eläinlääkärikäynnin hinnalla.

Kirjan opeilla voit säästää useammankin lääkärikäynnin. Tee päätös koirasi terveemmästä elämästä nyt!

Kirjaa viimeistellään parhaillaan ja julkaistaan vuoden 2018 aikana.

 

JÄTÄ SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI, JOS HALUAT SAADA TIEDON, KUN KIRJA JULKAISTAAN!


 

Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää otathan yhteyttä
malin@koiran-raakaruokinta.fi tai soita 040 579 5272

Vastaan viesteihin henkilökohtaisesti.

terveisin, Malin

Lajityypillisellä ruokavaliolla tiedät paremmin mitä koirasi syö. Lisäksi hän pysyy terveempänä ja heiluttaa häntäänsä vielä pitkään.

Vastuu koiran ruokinnasta ja terveydestä on aina omistajalla, koiran ruokavaliosta, rodusta tai kasvattajasta riippumatta. Koiran omistajana sinun vastuullasi on tarkkailla koirasi hyvinvointia, painoa ja kasvua. Tarvittaessa voit varata myös koirakohtaista konsultointiaikaa.